Oppija on sisäisesti motivoinut yksilö, joka vastaa omista teoistaan

Varhaisimmat oppimismuistot tulevat lapsuudesta. Vanhempani opettivat monia käytännön taitoja eivätkä tehneet asioita valmiiksi. Itsenäistyin hyvin varhain ja minulle kasvoi halu pärjätä omillani. Monia lapsuuden oppeja, kuten "vie mennessäsi, tuo tullessasi", olen yrittänyt työssäni opettaa eteenpäinkin. Ensimmäinen oppimiseen liittyvä muisto koulusta on lukemaan oppiminen, mikä on kantanut koko elämän. Olen aina lukenut ja kirjoittanut paljon. Asiat järjestyvät päässä kirjoittamalla ja opitut asiat jäävät mieleen kun ne kirjoittaa ylös. Hyvä luku- ja kirjoitustaito helpottaa elämää monella tapaa ja lapsia tulisikin kannustaa lukemaan jo pienestä pitäen. Työelämässä merkityksellisin oppimisen keino on ollut se, että en ole jämähtänyt paikoilleen. Olen vaihtanut työpaikkaa noin vuoden välein, jolloin muutos ja sitä kautta oppiminen on ollut kokoaikaista. Ihmisen tulisi olla avoin muutoksille ja koko ajan tuntosarvet pystyssä, mitä vielä voisi tehdä paremmin, pitäisikö jokin asia muuttaa, voisinko oppia jotakin muilta ympärilläni olevilta ihmisiltä. Aktiivinen havainnointi ja muiden seuraaminen sekä itsensä arvioiminen, pitää oppimisen aktiivisena. Opiskeluiden myötä olen tutustunut uusiin ihmisiin, mutta työelämässä koen oppineeni enemmän. Koulu antaa perustan mihin tietoja kerätään ja tavan etsiä tietoa, mutta itse ainakin opin käytännössä asioita tekemällä ja kokemalla. Aikuisena on ihana huomata, ettei koskaan ole valmis ja joka päivä oppii uutta. Kaikki uudet havainnot, taidot ja oivallukset ovat oppimista, joita edistää avoin mieli.

	Humanistinen	Kognitiivinen	Konstruktivistinen	sosiokulttuurinen
Mitä oppiminen on?	Aktiivista ja kehittävää toimintaa	Tiedon prosessoimista	Tiedon rakentamista uudelleen	Asteittain syvenevänä osallistumisen prosessi
Mistä opetuksen tavoitteet johdetaan ja miten ne ilmaistaan?	Korostaa opettajan ja oppijoiden keskinäistä vuorovaikutusta	Oppija nähdään erilaisen tiedon aktiivisena käsittelijänä: tietoa vastaanottavana, havaintoja tekevänä, valikoivana, taltioivana, tulkitsevana ja aktiivisesti kehittävänä olentona	Toimintaa ohjaa tavoite, jota ohjaa oppimisen kriteerit, mutta oppimista säätelee se mitä oppija tekee	Oppiminen ja kehitys tapahtuvat osallistumalla sosiaalisiin käytäntöihin ja viestimällä muiden kanssa
Miten opetus etenee?	Painopiste oppijan persoonallisessa kasvussa ja itsensä toteuttamisessa	käytännön elämän ongelma -> tiedollinen ristiriita -> ratkaisu hankkimalla uutta tietoa (assimilaatio) / järjestämällä aiemman tiedon uudella tavalla (akkommodaatio) -> syntyy toimintaa ohjaavia sisäisiä rakenteita& malleja = skeemoja	Oppiminen on tilannesidonnaista, opitun siirtyminen riippuu tietojen ja taitojen organisoitumisesta VUOROVAIKUTUS! Oppiminen on oppijan oman toiminnan tulosta	Oppimisessa on tällöin kyse sekä ajattelun kehittymisestä että yksilön aseman ja maailmassa olemisen tavan muuttumisesta
Opetusmenetelmät? Millä perusteella valitut?	Opiskelija valitsee itselleen parhaaksi katsomansa oppimisen muodot ja asettaa tavoitteet	metakognitiivisten taitojen kehittämistä l. oman oppimisen kriittistä arviointia: miten oppii ja miten voi kehittää oppimistaan	opittavaan asiaan liittyvät kysymykset, oma kokeilu, ongelmanratkaisu & ymmärtäminen	Toimijuus ja tietovarannot Opettaja tukee oppijaa ja auttaa menemään oppimisessa eteenpäin eikä sitä voida irrottaa ympäröivästä todellisuudesta
Miten ja millä perusteella oppimistulos arvioidaan? Kuka arvioi?	Käytetään hyödyksi itsearviointia ja arvioidaan yksilöllisiä oppimisprosesseja	Opittua asiaa pitää pystyä muuttamaan uuteen tilanteeseen sopivaksi.	Oppimisen seurannan tulee olla monipuolista ja joustavaa, oppijan valmiudet tulee huomioida	Elämässä pärjäämisellä, "koneiston" mukana pysymisellä?
Edut ja mahdollisuudet	Mahdollistaa hyvin yksilöllisen opetuksen ja antaa tilaa yksilön omalle kasvulle	Opetuksessa voidaan käyttää hyödyksi jo opittua ja johdattelemalla oppia uutta	Opittu asia ymmärretään eikä vain opita ulkoa, oma mielenkiinto keskipisteessä	Ottaa huomioon tärkeän ympäristön vaikutuksen
Kritiikkiä, kehitettävää?	vaativuus tulee esiin muun muassa silloin, kun oppijalta puuttuu valmiudet itseohjautuvaan työskentelyyn	Ei ota huomioon sosiokulttuurista vaikutusta	Vaikeinta saada oppija ymmärtämään omaparhaansa ja innostumaan kokeilemisesta	Arvioinnin vaikeus, mittariston epämääräisyys

Oheisessa taulukossa vertaillaan erilaisia oppimiskäsityksiä (Jamk a-c ; OPH 2010 ; Hakkarainen 2009, 5. ; Lindholm-Ylänne & Nevgi 2009, 194-234.) Oma oppimiskäsitykseni on lähinnä kognitiivinen. Tykkään ratkaisulähtöisestä ongelmanratkaisusta. Oli ongelma mikä tahansa, siihen löytyy ratkaisu, joko muuttamalla jotakin tai etsimällä uutta tietoa. Yritän koko ajan havainnoida ympäröivää maailmaa ja miettiä missä voisi kehittyä, kuinka asiat voisivat olla paremmin. Opetustapani taasen on enemmän humanistinen. Meillä pajayhteisessä jokaisen osaamista arvioidaan yksilöllisesti ja tavoitteet voivat olla hyvinkin erilaiset.  Osalla nuoristani tavoitteet taasen ovat hyvin selkeästi sosiokulttuuriset. Koitetaan harjaannuttaa elämässä pärjäämisen taitoja, jo pelkästään vieraiden ihmisten kanssa keskustelu voi olla hankalaa. Pyrin ottamaan jokaisen ohjattavan omana itsenään, kauhean paljon en välttämättä kysele taustoista vaan opetus lähtee siitä pisteessä missä nyt ollaan. Pääasia, että jokainen kehittyisi ja oppisi. Ohjauksessani varmasti on myös viitteitä kaikista muistakin oppimiskäsityksistä, edelleen peilaten siihen yksilön sen hetkiseeen tilanteeseen. Osa voi olla jopa sillä tasolla, että heille voi antaa ongelmia ratkaistavaksi. Pohjalta löytyy jo kokemusta ja tietoa, jonka päälle nuori itse rakentaa omaa osaamistaan.

Itseäni jäi kiinnostamaan humanistinen oppimiskäsitys, joka pohjautuu humanistiseen ihmiskäsitykseen. Sen perustana on ihmisen arvoa ja ainutlaatuisuutta korostavat psykologiset tekijät. Siinä korostuvat itsensä toteuttaminen  ja yksilön tietoisuus oppimisessa. Oppiminen on vuorovaikutusta muiden kanssa. Oppija toimii aktiivisena ja kehittävänä kokeilijana. Humanistisen teorian mukaan ihminen pyrkii tekemään parhaansa omien tavoitteidensa mukaisesti. Oppija  on itseohjautuva sisäisesti motivoitunut henkilö, joka vastaa itse omista ratkaisuistaan. Edellä oleva lause nostaa mieleen paljon ajatuksia siitä millainen aikuisen ihmisen tulisi olla. Lapselta tätä ei voida vielä olettaa, koska lapsuuteen ei pitäisi kuulua vielä täysi vastuu omista tekemisistään. Nuorelta taasen voidaan jo odottaa, toki aikuisen vahvalla tuella.  Jokaisen yksilön pitäisi kaikessa toiminnassaan pyrkisi löytämään oma sisäinen motivaatio, syy miksi tekee mitä tekee ja sen lisäksi toimillaan pyrkiä kohti omaa tavoitettaan. Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänänä yksilön tulisi ottaa vastuu tekemisistään. Tämä pätee ihan jokaiseen ihmiseen, oli tehtävä tai rooli mikä tahansa. Opettajan rooli on tässä olla ohjaaja ja kannustaja, joka tukee yksilöä kohti hänen tavoitettaan. 

Humanistista oppimisteoriaa nimitetään myös kokemusoppimiseksi tai humaniskokemukselliseksi oppimiseksi, joka usein yhdistetään konstruktivistiseen oppimisteoriaan. Tässä painotetaan ihmisen ainutkertaisuutta ja yksilön oikeutta toteuttaa itseään. Opettaja toimii mahdollistajana. (Lindholm-Ylänne & Nevgi 2009, 204-205.) Yhteiskunnan rakenteen tulisi olla myös sellainen, jossa kaikilla on mahdollisuus toteuttaa itseään riippumatta lähtökohdista ja tarvittavaa tukea tulee olla tarjolla, ilman että yksilön vastuu siirtyy jollekin muulle.

Kokemuksellinen oppiminen pohjautuu humanistiseen psykologiaan ja sen taustalla on näkemys pyrkimyksestä ihmisen kokonaisvaltaiseen kehittymiseen ja oman oppimistyylin löytämiseen. Oppiminen on jatkuvaa toimintaa, joka perustuu opiskelijan omiin kokemuksiin ja opittavan tiedon käsittelyyn. Tärkeää on tukea sosiaalista ja persoonallista kasvua sekä lisätä itsetuntemusta. Oppiminen on kehämainen prosessi, jossa tietoa syvennetään, käsitteellistetään, tutkitaan ja kokeillaan. Reflektio on kokemuksellisen oppimisen peruskäsitteitä. (Lindholm-Ylänne & Nevgi 2009, 206-207.) Työssäni hyödynnän kokemuksellista oppimista. Meillä työpajalla jokainen pääsee kokeilemaan ja tekemään kaikkea, joka ohjattuna tai itsenäisesti riippuen lähtötasosta. Kokeilemalla saattaa löytyä sellaisiakin taitoja, mitä ei ehkä osattu ajatellakaan. Kokeilu on tärkeä vaihe nuoren elämässä, jossa ei useinkaan ole tarkkoja suuntaviivoja vielä kehittynyt.

Konstruktivistinen oppimisen teoria antaa opiskelijalle aktiivisen roolin omien tavoitteidensa asettamisessa. Perusteemana on kokemus, reflektointi, käsitteellistäminen ja soveltaminen. Yksinkertaiselta kuulostava kaava ei kuitenkaan läheskään aina ole sitä. Monikaan ei pysähdy elämässään miettimään omia kokemuksiaan ja sitä kautta reflektointi jää vähäiseksi. Asioiden käsitteellistäminen on hankalaa, kun kokemusta ei ole käyty kunnolla läpi ja kun oppimista ei ole tapahtunut, soveltaminen jatkossa hankaloituu. Tässä teoriassa on keskeistä ajatus siitä, että tieto ei siirry vaan oppija rakentaa sen itse uudelleen. Aikaisemmat kokemukset säätelevät sitä mitä oppija asiasta havaitsee ja uutta tietoa omaksutaan käyttämällä aiemmin opittua. Ymmärtämisen painottaminen edistää mielekästä tiedon jäsentämistä ja sosiaalisella vuorovaikutuksella on keskeinen rooli oppimisessa. Tavoitteellinen oppiminen on taito, jota voi oppia. (Lindholm-Ylänne & Nevgi 2009, 212-215. ; Jamk 2010) Suurena erona konstruktivismin ja kognitivismin välillä on ero passiivisen ja aktiivisen tiedon vastaanottamisen välillä. Kognitivismissa on oleellista se, että yksilö muotoilee omalla toiminnallaan käsitystään ulkomaailmasta. Nykymaailmassa sosiokulttuurilla on yhä suurempi vaikutus kaikkeen oppimiseen ja ihmisen ajatusmaailmaan. Nykyinen tietotulva ja kaikenlaisten ulkoisten ärsykkeiden vaikutus on huomattava. Kognitivismi perustuu ajatukseen puhtaasta älystä, joka toimii tietokoneen lailla sen perusteella mitä sinne on syötetty eikä erilainen tilanne vaikuta siihen eikä ihminen myöskään pysty muokkaamaan tietoa erilaisiin tilanteisiin sopivaksi. (Säljö 2004, 54-55.) Erilaiset tiimityöskentelyn muodot ovat myös nykyaikaa ja se pohjautuu John Steinerin (2003) yhteisölliseen kumppanuuteen eli tikapuu-teoriaan. On huomattu, että toistensa ammattitaitoa tai tietoja täydentävät ihmiset saavat aikaiseksi parempia tuloksia. Tähän perustuu moniammatillisten tiimien ja ryhmien tehokkuus, kun tietoa ei tarvitse etsiä vaan ryhmästä löytyy joka alan asiantuntija. Tieto myös rakentuu yli totuttujen raamien, kun toisen alan tietämystä siirretään toiseen kontekstiin.  Tehokkuus perustuu myös ison joukon yhdessä luomaan ja uskomaan ideaan, johon ollaan valmiita panostamaan. Myös ryhmän paine auttaa jaksamaan ja toisaalta tuki vie yli siitä, missä itse olisi luovuttanut. Tiimeissä turvaudutaan myös transaktiiviseen muistijärjestelmään, joka sisältää enemmän ja tarkempaa tietoa kuin kenenkään yksittäisen jäsenen oma muisti. Tämä perustuu kollektiiviseen muistamiseen, jossa rakennetaan erilaisia yhteisiä muistisääntöjä ja peilataan jokeisen omiin kokemuksiin sekä tietoihin. Tätä kautta tiedot jäsentyvät koko ryhmän kannalta järkevästi ja tieto säilyy paremmin muistissa. Yksi muistaa yhden aisan, josta toinen muistaa toisen asian, jota kolmas jatkaa ja niin edelleen. (Hakkarainen 2003,9-10.)

Työssäni törmään hyvin paljon nuoriin, jotka ovat sitä mieltä, että he eivät opi, eivät pysty eivätkä kykene. Koulussa he eivät ole viihtyneet ja ainoatakaan (koulu)kirjaa he eivät ole eläessään lukeneet. Näissä nuorissa voi olla hiljaisia ja epävarmoja tai puheliaita ja kaikenkokeneita. Moni nuori on kovin tietoinen omista puutteistaan, mutta eivät näe hyviä puolia ja mahdollisuuksiaan. Tai vastakohtana ovat hyvin tietoisia itsestään ja luulevat liikoja. Puheet ovat paljon enemmän kun teot. Näissä oppijoissa on se hyvä puoli, että he ovat usein suhteellisen innostuneita kaikesta uudesta. Ne, jotka ovat jo luovuttaneet, ovat huomattavasti hankalampia saada innostumaan ja uskomaan omiin kykyihin. Sitten on  niitä, joilla on selkeät tavoitteet, hyvin realistinen kuva osaamisestaan, halua oppia uutta ja kyky myös ottaa vastaan palautetta. Niiden, joilla on suuret luulot itsestään, voi olla hankala, jopa mahdotonta, ottaa palautetta vastaan, kun sanominen ei mene perille. Vastauksena tulee helposti: "Kyllä minä tiedän tai osaan tämän jo, ei tarvitse neuvoa." On myös olemassa hirveän herkkiä mielensäpahoittajia, jotka näyttävät romahtavan palautteessa, mutta he ovat kyllä niitä hyviä työntekijöitä, jotka ei todennäköisesti tee samaa virhettä uudestaan.  Ja kaikista vaikeimpia ovat nuoret, joista ei saa mitään irti. Kommunikointi on hankalaa ja parhaimmillaan vastaus on yksisanainen eikä ilmeestä saa minkäänlaista käsitystä, mitä pään sisällä liikkuu. Oppimisen kannalta esimerkiksi humanistisen tavan mukaisesti se, että nuori itse asettaisi tavoitteensa ja opettaja toimisi tsemppaajana, ei vie tilannetta eteenpäin ollenkaan. Näissä tilanteissa on hankaluus säilyttää oma ammattimaisuus ja sosiaalipedagoginen ote ollen tekemättä asioita valmiiksi. 

Kolmea erilaista nuorta (kaikentietävä, ujo, realistinen) kuvaillessani kerron tarinan siitä kuinka työpajalle tullaan. Ensimmäisenä nuori kuulee työpajasta. Kaikentietävä kuulee kaverilta, ujo työkkärin tädiltä ja realistinen löytää tiedon internetistä etsiessään, mitä alkaisi tekemään kun koulupaikkaa ei saanut. Kaikentietävä laittaa kaverinsa täyttämään hakemuksen puolestaan, ujo tekee sen äidin kanssa ja realistinen itse. Kaikki heidät kutsutaan haastatteluun, jonne kaikkitietävä ei tule, koska on nukkunut pommiin, ujo ei tule, koska jännittää niin paljon, että migreeni iskee, realistinen tulee paikalle todistusten kanssa etuajassa. Lopulta he kaikki aloittavat pajalla ja perehdyttäminen voi alkaa. Kaikkitietävä ei jaksa kuunnella ja tekeekin virheen asiassa, jota juuri painotettiin. Ujo on niin peloissaan, ettei uskalla kysyä, kun ei ymmärtänyt ja realistinen oppii päivän asiat ja tulee hyvillä mielin seuraavana päivänä töihin. Kaikkitietävä oppii kantapään kautta, että on pakko kuunnella ja tehdä niinkuin sanotaan. Sitten kun perusasiat on hallussa, voi alkaa soveltamaan omia ideoitaan ja oppimista alkaa toden teolla tapahtumaan. Kaikkitietävästä tulee pajalla kaikkien kaveri ja asiakkaiden kehuma asiakaspalvelija. Ujo hiljalleen saa lisää varmuutta ja uskaltautuu puhumaan työkavereille ja lopulta myös asiakkaille. Tässä tapahtuu suurin kasvu. Ujo on pedantti ja fiksu, hänestä tulee luottotyöntekijä, joka tekee juuri niinkuin asiat pitää tehdä. Realistinen on vain ohikulkumatkalla, saamassa pienen ponnen eteenpäin elämässään ja saakin työpaikan kivasta kahvilasta kuukauden jälkeen. Kaikkitietävä on enimmäkseen tehtäväorientoitunut eikä pohdiskele epäonnistumisiin liiemmälti. Hän jaksaa yrittää uudestaankin, jotta haluamansa asia onnistuu. Hän toimii itseohjautuvasti, miettimättä muiden mielipiteitä. Ujo on pohjimmiltaan välttämisorientoitunut ja varustettu huonolla itsetunnolla. Yrittämättä jättämisellä tai viivyttelyllä ujo koittaa välttää epäonnistumisen. Hän ei myöskään pysty täysipainoisesti keskittymään tehtävään ja saattaa alisuoriutua pelkästään varoessaan alisuoriutumista. Sekä kaikkitietävä että realistinen saattaa olla sosiaalisesti riippuvuussuuntautuneita. Realistista saattaa ajaa eteenpäin omat tavoitteet, mutta usein myös taustalla oleva näyttämisen halu. Ajatus siitä, että elämässä tulee tehdä tietyt normien mukaiset asiat ja toimia tietyllä tavalla. Motivaatio saattaa vaikuttaa sisäiseltä, sen kuitenkin ollessa enemmän ulkoista. Molemmat saattavat kysellä paljon, joko välttääkseen virheiltä tai ihan vain oikeasti kiinnostuksesta ja halusta oppia. Oppisisältöjen hallinta on väline sosiaalisen hyväksynnän saavuttamiseen. (Tynjälä, P. 1999, 102-104.) 

Toimiessani näiden kaikkien ja muutaman välimallin kanssa tarvitaan ohjaalalta aikamoisen paljon kärsivällisyyttä ja tuntosarvia siihen mikä toimii kenenkin kanssa. Aiemminkin jo totesin, että opettamistapani on lähinnä humanistinen, jossa jokainen yksilö on omanlaisensa ja jokaisen toiveita sekä tavoitteita kunnioitetaan. Haluaisin enemmän siirtyä sosiokulttuuriseen opettamiseen ja tämä onkin ammattipedagogisten opintojeni kehittämistehtävä. Olemme aloittaaneet kokeilemaan virtuaalista oppimisympäristöä, jossa tehtävien kirjaaminen siirtyy enemmän työkokeilijan vastuulle. Tulen antamaan tehtäviä, joissa omia ajatuksia tulee kirjata ylös joko tekstin tai kuvien muodossa ja näitä jaetaan porukalla. Pyrimme myös tekemään säännöt yhteisesti ja jakamaan onnistumisia ja epäonnistumisia yhteisesti. Koitamme löytää hyvän yhteishengen ja ajatuksen siitä, että jokaisen pitää kantaa kortensa kekoon tässä yhteiskunnassa ja jokaisessa yhteisössä mihin ihminen kuuluu. Vahvistamme nuorten osallisuutta ja osallistumista antaen heille mahdollisuuden suunnitella paremmin tekemisiään. Koitamme kannustaa oma-aloitteisuuteen ja korostamme yksilön vastuuta huomioiden ympäröivät normit. 

Tätä tehtävää kirjoittaessa opin erittäin paljon. Tehtävän kirjallisuus oli äärimmäisen mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää. Sain vahvistusta kehittämistehtävälleni ja tiedän nyt paremmin kuinka perustelen suunnitelmiani peilaten teoreettisiin viitekehyksiin. Tämän kurssin aiheet ovat varmasti myös sellaisia, joihin tulen palaamaan opintojen aikana useasti. Tämä on myös sitä mitä kaspereilta ja koko opiskelulta odotin, sanoja ajatuksien taakse ja käsitteitä tekemilleni asioille. Näihin teemoihin tulen palaamaan. Tehtävä synnytti hyvin positiivisen mielenkiinnon ja innostuksen erilaisia oppimistyylejä kohtaan. Tehtävässä myös lähestyttiin asiaa monelta kantilta, jolloin kokonaisuus alkoi rakentumaan ja eri oppimiskäsitysten väliset erot aukenivat. Ja myös jäivät mieleen hyvin.

 LÄHTEET

Hakkarainen, J. 2009. Sosiaalipedagogiikka ja sosiokulttuurinen innostaminen. Luettavissa: http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/8096/Hakkarainen.Johanna.pdf?sequence=2. Luettu: 21.8.2015.

Hakkarainen, K. 2003 Kollektiivinen älykkyys. Psykologia,38 (6), 384–401.

Jamk 2010a. Humanistinen oppimiskäsitys ja oppimisen ohjaaminen. Luettavissa: http://oppimateriaalit.jamk.fi/oppimiskasitykset/oppimiskasityksista-oppimisen-ohjaamiseen/humanistinen-oppimiskasitys-ja-oppimisen-ohjaaminen/. Luettu: 21.8.2015

Jamk 2010b. Kognitiivinen oppimiskäsitys. Luettavissa: http://oppimateriaalit.jamk.fi/oppimiskasitykset/oppimiskasitykset/kognitiivinen-oppimiskasitys/. Luettu: 21.8.2015.

Jamk 2010c. Konstruktivinen oppiminen. Luettavissa: http://oppimateriaalit.jamk.fi/oppimiskasitykset/oppimiskasitykset/konstruktivistinen-oppiminen/. Luettu: 21.8.2015.

Lindholm-Ylänne, S. & Nevgi, A. 2009. Yliopisto-opettajan käsikirja. WSOY-pro. Porvoo. 

OPH 2010. Merkkejä tulevaisuuden oppimisympäristöistä. Luettavissa: http://www.oph.fi/download/125605_Merkkeja_tulevaisuuden_oppismisymparistoista_UUSI_5.8.2010.pdf, s. 14-16. Luettu: 21.8.2015.

Säljö, R. 2004. Oppmiskäytännöt Sosiokulttuurinen näkökulma. WSOY. Porvoo.

Tynjälä, P. 1999. Oppiminen tiedon rakentamisena Konstrukstivistisen oppimiskäsityksen perusteita. Kustannusosakeyhtiö Tammi. Helsinki.

Tavoitteena maailman paras ammatillinen koulutus

Säännöllisten työaikojen jäädessä historiaan, pätkäopiskelu ja -työt arkipäiväistyvät, jokaisesta tulee mikroyrittäjä. Tätä on tai olisi digitalisaatio, joka haastaa perinteiset kasvatus- ja koulutusmetodit. Teknologia suosii kekseliäitä ja koulutettuja ihmisiä, mutta kaikki eivät tähän muottiin mahdu. Toisaalta koulutusjärjestelmämme on tehnyt suomalaisista yhden ammatin osaajia moniammatillisuuden sijaan. Julkisuudessa puhutaankin osaltaan nuorten kouluttamattomien ongelmista sekä liian koulutettujen huonosta työllistymisestä. Tutkimusten mukaan jo yhdenkin tutkinnon osan suorittaminen parantaa nuorten työllistymismahdollisuuksia. Tätä tulisi tukea kaikin keinoin. Valitettavan moni nuori on syrjäytymisvaarassa ja jää palveluiden ulkopuolelle laiskuuttaan taikka tietämättömyyttään. Toisaalta nykyisin melkein jokaisella on  useita ammattiuria elämän aikana. Tämä lisää tarvetta aikuiskoulutukselle. Etlatiedon toimitusjohtaja Petri Rouvinen ehdottaa korkeakouluihin lyhyitä perusopintoja, joiden jälkeen siirryttäisiin työelämään ja opiskeltaisiin lisäpalasia tarpeen mukaan. (HS 2015e. ; Nuorisotutkimusseura 2015 ;  Aamulehti 2015.) Tämä palvelisi sekä työelämää ja sen edustajia, kun työntekijät olisivat uniikkeja ja toisaalta myös säästäisi työntekijältä aikaa, kun ei tarvitsisi opiskella niin montaa vuotta.

Elinkeinoelämä on kampanjoinut nuorten työllistymisen puolesta. Työpaikalla tapahtuva opiskelu eli työssäoppiminen on tärkeä osa ammatillista koulutusta, joka usein avaa oven työelämään. Kaikki ammatilliset perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkinnot voidaan suorittaa myös näyttöinä. Näyttötutkinto on aikuisen ja työelämän tarpeisiin suunniteltu joustava ja asiakaslähtöinen tutkinnon suorittamistapa. Näyttötutkinnoissa ammattitaito osoitetaan työelämässä riippumatta siitä, onko osaaminen kertynyt työkokemuksen, opintojen tai muun toiminnan kautta. Tutkintojen suoritusmäärät ovat kasvaneet vuodesta 2000 17 000 vuoteen mennessä 2013 jo yli 33 000:een. Näistä yhä useampi suoritetaan oppisopimuskoulutuksella. (EK 2015a.; EK 2015b.)

Oman kokemukseni mukaan Suomi nojaa liikaa koulutukseen, koska kaikista ei ole opiskelemaan. Perinteiset hanttihommat ovat kadonneet ja kaikkien tulisi olla moniosaajia ja -tietäjiä. Toisaalta koulutukset ovat pitkiä ja saattavat uuvuttaa, vaikka opiskeltava ala sinällään olisi oikea. Tiedotusvälineissä on kirjoitettu viime kuukausina suurista leikkauksista koulutuksen osalta (HS 2015a.; OAJ 29.5.2015). Tuhannet osoittivat mieltään leikkauksia vastaan toivoen, että jatkossa koulutuksen arvostus kasvaisi eikä lisää leikkauksia tulisi (HS 2015a). Kuohuttavana puheenaiheena on ollut ammattiopintojen lyhentäminen kahteen vuoteen, kesäkauden hyödyntämisestä opinnoissa ja kaksivuorosysteemiin siirtyminen. OAJ vastustaa opintojen lyhentämistä vedoten mm. siihen, että osa valmistuvista ei olisi edes täysikäisiä. (HS 2015b.) Mielestäni koulutusten tiivistäminen ja tuominen lähemmäksi työelämää kuulostaa oikealta suunnalta. Opinnollistaminen on tässä oiva työkalu ja sitä itsekin työssäni aloittelen.

Ammatillinen koulutus on vetovoimaisempaa Suomessa verrattuna muihin Pohjoismaihin. Ammatillisen koulutuksen suosio on noussut koko ajan 1990-luvulta lähtien ollen nyt jo 42%. Ammatillista koulutusta haluttaisiin viedä myös ulkomaille. Maksulliselle koulutukselle olisi kysyntää erityisesti terveydenhoitoalalla. (HS 2015d.) Suomessa on vuosittain noin 20 000 ulkomaista opiskelijaa hyödyntäen maksuttoman ja laadukkaan koulutuksen. (JYU 2015.)  Voitaisiinko leikkauksista kohdistuen suomalaiseen koulujärjestelmään edes osittain luopua jos ulkomaisten opiskelijoiden tuloa rajoitettaisiin tai ainakin määrättäisiin lukukausimaksu Ruotsin mallin mukaan? Ruotsissa ulkomaisten opiskelijoiden määrä väheni 15 000 8 000 lukukausimaksujen myötä. (HS 2015c.) Suomalainen koulutus on erittäin arvostettua ja luultavasti lukukausimaksujen aloittaminen ei lopettaisi kokonaan ulkomaalaisten opiskelijoiden tuloa. Pienempänä maana kuin Ruotsi houkuttelemme enemmän ulkomaisia opiskelijoita jo nyt. Haluaisin nähdä, että suomalaisille tarjottaisiin kattava koulutus ensin ja sitten vasta muun maan kansalaisille olematta kuitenkaan yhtään rasistinen. Helsingin sanomien (2015f.) haastattelussa Mikko Välimäki hämmästelee sitä kuinka vähän suomalaiset yritykset palkkaavat ulkomaisia opiskelijoita. Ilmaisen koulutuksen jälkeen he palaavat kotimaahansa, koska yritykset vaativat sujuvaa suomen kieltä työntekijöiltään.

Myös opiskelijoiden vastuuta ja velvollisuuksia pitäisi nostaa. Nykyinen tutkintoperusteinen malli antaa mahdollisuuden mennä siitä mistä aita on matalin. Kurssit saa suoritettua hyvinkin vaillinaisilla näytöillä ja läsnäoloilla. Ehkä koko hyvinvointiyhteiskunnan ongelma on se, että mahdottomia tapauksiakin autetaan loppuun asti.  Yksilön vastuuta ei käytännössä ole, kun aina löytyy auttava käsi. Tukien tulisi olla vahvemmin vastikkeellisia. Opintotukea ei saa jos ei ole riittävää määrää opintopisteitä, mutta käytännössä opintopisteitä saa aika helposti. Tämä ei kannusta yrittämään parastaan opinnoissa. Ja toisaalta saman rahan saa vaikka opinnot keskeyttäisikin. EK:n (2015c.) julkaisemassa raportissa vertaillaan erilaisia kannustinloukkuja, jotka eivät rohkaise ihmisiä työn vastaanottamiseen. Tämä osaltaan vaikuttaa nuorten innokkuuteen opiskella, kun ilman ammattia ja työtä voi elellä yhtälailla kun töissä käydessä.

Tutustuin Opetushallituksen (2010, 67-68.) julkaisuun ammattiosaamisen näytöistä hotelli, ravintola- ja catering-alalla. Pääsääntöisesti näytöistä saatiin hyviä tai erittäin hyviä arvosanoja (4 tai 5) Useimmiten työelämän edustaja oli mukana näyttökeskustelussa, mutta arvosanoista yli puolet oli opettajien päättämiä. Parhaimmat arvosanot annettiin kun työelämän edustaja ja opiskelija tekivät kaksin arvioinnin. Näissä myös annettiin vähemmän tyydyttäviä arvosanoja. Tämä johtunee siitä, että hotelli- ja ravintola-alalla apukädet ovat erittäin tervetulleita ja ne ketkä näyttöön asti pääsevät, saavat useimmiten hyvät arvosanat. Mielestäni suurimpana ongelmana varsinkin nuorten työharjoitteluissa on paikalletulo ja sitä kautta hyväksyttyjen näyttöjen saaminen. Suurena haasteena monille on nukkuminen ja herääminen. (Velling, K 2007). Opettajilla saattaa olla opiskelijasta tietynlainen mielikuva koululta, joka ei kuitenkaan välttämättä ollenkaan näyttäydy työharjoittelussa. Itsekin olen huomannut, että opettajat usein johdattelevat numeroita haluamaansa suuntaan jo lähtötilanteen mukaan. Meillä näytössä on aina kolmikanta, jossa jokainen saa sanoa mielipiteensä arvosanaan.

Kasvatus on yksi elämän perustoiminnoista ja siitä löytyy tietoa niin alan kirjallisuudesta kuin myös sanomalehdistä ja muista medioista. Kaikki tieto ei läheskään ole kirjoitettu johonkin julkaisuun, vaan monet asiat ovat niin yleisiä, että ne tuntuvat itsestäänselviltä. Kasvatuksen lähtökohdat ovat kehittyneet aikojen kuluessa ihmisen evoluution aikana. (Rinne, R., Kivirauma, J. & Lehtinen, E., 2004, 13.)  Lukiessani eri väitöskirjoja ja pro-gradu tutkielmia, sain käsityksen, että opetusta ja kasvatusta tutkitaan erittäin laajasti. Se kertoo myös kuinka laaja-alaista oppiminen on, jokaisella alalla ja joka ikävaiheessa tapahtuu oppimista ja tietyt asiat kulkevat mukana läpi linjan (Siljander, A-M. 2009.) Selvää ainakin on, että opettajan ammatti on murroksessa ja jaksaminen kortilla muutoksien pyörteissä (Koli, A. 2014).

Aloitin tehtävän tekemisen sopivaan aikaan, juuri kun koulutus ja siitä tehtävät vähennykset puhuttivat jokaisessa sanomalehdessä. Valitsemani lehtijutut käsittelivät pitkälti koulutuksesta tehtäviä vähennyksiä, niitä edeltäviä tai seuraavia ilmiöitä sekä näitä aiheita tukevia kirjoituksia. Listasin käyttämäni kirjoitukset lähdeluettoloon, koska en nähnyt tarpeelliseksi tehdä listaa erikseen. En myöskään valinnut vain yhtä kirjoitusta käsiteltäväksi vaan linkitin kaikki yhtenäiseksi kokonaisuudeksi höystäen sitä omilla mielipiteilläni. Tehtävä oli erittäin mielenkiintoinen ja johdatteli hyvin ajatukset lähemmäksi koulumaailmaa. Vaikka teen tiiviisti yhteistyötä koulujen kanssa tälläkin hetkellä ja koko ajan meillä on joku työssäoppija, niin nyt asiaa katsoo hieman eri kantilta yrittäen asettua enemmän opettajan kuin työelämäedustajan saappaisiin.  Yleisesti koulutuksesta löytyy paljon mielenkiintoisia artikkeleita ja tutkimuksia. Ehdottomasti mielenkiintoisin juttu oli Kristi Lonkan (AKA 2015.) tutkimus diginatiiveista ja digimuukalaisista. Tämä avasi silmät siihen mitä opetus pitkälti nykyään ja kuinka suuri kuilu on vanhakantaisen koulujärjestelmät ja nykyajan oppijoiden välillä on. Myös työelämässä tarvittavien sosiaalisten ja viestinnällisten valmiuksien opetus on tutkimusten mukaan laadullisesti heikohkoa (Räisänen 2009, 7-10.) Juuri näihin asioihin koulutuksessa tulisi enemmän keskittyä, työelämän etsiessä hyviä tyyppejä, jotka osaavat etsiä ratkaisun ongelmiin oma-aloitteisesti. Sosiaalisesti lahjakkaat työntekijät pärjäävät monilla aloilla vaikka työtaito tai tiedot eivät olisi huippuluokkaa. Värtön (2015) pro-gradu herätti kysymyksen: Tarvitaanko opettajille ollenkaan tietyn alan pätevyyttä vai voisiko kouluissa olla vain  sosiaalisten, digitaalisten ja työelämätaitojen opettajia ja alan pätevyys hankittaisiinkin työelämässä? 

LÄHTEET

AKA 23.4.2015. Diginatiivit ja digimuukalaiset. Luettavissa: http://www.aka.fi/fi/akatemia/media/Ajankohtaiset-uutiset/2015/diginatiivit/. Luettu: 7.7.2015.

EK 2015a. 22.4.2015.Työssäoppiminen antaa nuorelle arvokasta työkokemusta. Luettavissa: http://ek.fi/ajankohtaista/uutiset/2015/04/22/tyossaoppiminen-antaa-nuorelle-arvokasta-tyokokemusta/. Luettu: 7.7.2015.

EK 2015b. 14.6.2015. Näytä, että osaat! Yritysten kokemuksia näyttötutkinnoista. Luettavissa: http://ek.fi/ajankohtaista/hyotytietoa-yrityksille/2015/06/14/nayta-etta-osaat-yritysten-kokemuksia-nayttotutkinnoista/. Luettu: 7.7.2015.

EK 2015c. 8.7.2015. EK löi pöytään 1500 €/kk-esimerkin – ”Miten tämä voi olla mahdollista Suomessa?”. Luettavissa: http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/86562-ek-loi-poytaan-1500-eukk-esimerkin-miten-tama-voi-olla-mahdollista-suomessa. Luettu: 8.7.2015.

HS 2015a. 15.6.2015. Suurimmat leikkaukset kohdistuvat opetukseen. Luettavissa: http://www.hs.fi/kotimaa/a1434251881218. Luettu: 7.7.2015.

HS 2015b. Helsingin Sanomat 22.5.2015. Ammattiopintoja ei saa lyhentää. Luettavissa: http://www.hs.fi/kotimaa/a1432187357186. Luettu: 28.6.2015.

HS 2015c. Helsingin Sanomat 4.6.2015. Hallitusneuvotteluiden taustamuistioissa ehdotetaan myös kesälukukautta ammattiopintoihin. Luettavissa: http://www.hs.fi/kotimaa/a1433307463950. Luettu: 28.6.2015.

HS 2015d. Helsingin Sanomat 19.5.2015. Ammattikoulutkin haluavat myydä tutkintoja. Luettavissa: http://www.hs.fi/kotimaa/a1432001120986. Luettu: 7.7.2015.

HS 2015e. Helsingin Sanomat 30.5.2015. Digitaalinen vallankumous tuo vaurautta ja massatyöttömyyttä. Luettavissa: http://www.hs.fi/kotimaa/a1432874188021. Luettu: 28.6.2015.

HS 2015f. Helsingin sanomat 14.7.2015. Kotimainen ohjelmistoyritys Tuxera on teknologiaraketti – kasvua yli 6000 prosenttia. Luettavissa: http://www.hs.fi/paivanlehti/14072015/a1436759601190. Luettu: 14.7.2015.

Hyry, S. 2014. Helsingin yliopisto. Pro-gradu tutkielma. Uudenlaista pelisilmää etsimässä. Nuorisotyön ammatillinen rooli internetin toimintaympäristössä. Luettavissa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/137626. Luettu: 28.7.2015.

JYU 2015. Jyväskylän yliopisto 23.4.2015. Ammatillinen koulutus Suomessa vetovoimaisempaa kuin muissa Pohjoismaissa. Luettavissa: https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2015/04/tiedote-2015-04-23-09-23-01-400015. Luettu 28.6.2015.

Koli, A. 2014. Helsingin yliopisto. Väitöskirja. Työn mieltä etsimässä : Työhyvinvoinnin edistäminen ammatinopettajien työssä. Luettavissa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/136495. Luettu: 28.7.2015.

Nuorisotutkimusseura 2015. Nuoret luukulla Kolme näkökulmaa syrjäytymiseen ja nuorten asemaan palvelujärjestelmässä. Luettavissa: http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/nuoretluukulla.pdf. Luettu: 14.7.2015.

OAJ 29.5.2015. Ammatillisen koulutuksen leikkaukset kohtuuttomat. Luettavissa: http://www.oaj.fi/cs/oaj/Uutiset?&contentID=1408911388706&page_name=Ammatillisen+koulutuksen+leikkaukset+kohtuuttomia. Luettu: 28.6.2015.

OPH Koramo, M & Väyrynen, P. 2010. Näyttötietoa ammattiosaamisesta II. Luettavissa: http://www.oph.fi/download/126172_Nayttotietoa_ammattiosaamisesta_II.pdf. Luettu: 7.7.2015.

Rinne, R., Kivirauma J. & Lehtinen, E. 2004. Johdatus kasvatustieteisiin. WSOY. Porvoo.

Räisänen, A. 2009. Sovitellen Sosiaaliset ja viestinnälliset valmiudet ammatillisessa peruskoulutuksessa. Tiivistelmä. Luettavissa: http://karvi.fi/app/uploads/2014/09/KAN_38.pdf. Luettu: 7.7.2015.

Siljander, A-M. 2009. Helsingin yliopisto. Pro-gradu. Ammatillinen osaaminen ja täydennyskoulutus: tiedon ja osaamisen leviäminen osallistujien välillä. Leuttavissa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/19962. Luettu: 28.7.2015.

Velling, K. 2007. Helsingin yliopisto. Pro-gradu. "No, suurimmaks osaks sen takii, ku mä en herää" : Ammatillisessa koulutuksessa olevien opiskelijoiden näkemykset poissaolojen merkityksestä opiskeluun. Luettavissa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/12730. Luettu: 27.8.2015.

Värtö, S. 2015. Helsingin yliopisto. Pro-gradu. ”Ai etkö oo pätevä?” – Vailla opettajankoulutusta olevien opettajien ajatuksia ja kokemuksia opettajan työstä sekä muodollisesta kelpoisuudesta. Luettavissa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/154720. Luettu: 28.7.2015.