Oppija on sisäisesti motivoinut yksilö, joka vastaa omista teoistaan

Varhaisimmat oppimismuistot tulevat lapsuudesta. Vanhempani opettivat monia käytännön taitoja eivätkä tehneet asioita valmiiksi. Itsenäistyin hyvin varhain ja minulle kasvoi halu pärjätä omillani. Monia lapsuuden oppeja, kuten "vie mennessäsi, tuo tullessasi", olen yrittänyt työssäni opettaa eteenpäinkin. Ensimmäinen oppimiseen liittyvä muisto koulusta on lukemaan oppiminen, mikä on kantanut koko elämän. Olen aina lukenut ja kirjoittanut paljon. Asiat järjestyvät päässä kirjoittamalla ja opitut asiat jäävät mieleen kun ne kirjoittaa ylös. Hyvä luku- ja kirjoitustaito helpottaa elämää monella tapaa ja lapsia tulisikin kannustaa lukemaan jo pienestä pitäen. Työelämässä merkityksellisin oppimisen keino on ollut se, että en ole jämähtänyt paikoilleen. Olen vaihtanut työpaikkaa noin vuoden välein, jolloin muutos ja sitä kautta oppiminen on ollut kokoaikaista. Ihmisen tulisi olla avoin muutoksille ja koko ajan tuntosarvet pystyssä, mitä vielä voisi tehdä paremmin, pitäisikö jokin asia muuttaa, voisinko oppia jotakin muilta ympärilläni olevilta ihmisiltä. Aktiivinen havainnointi ja muiden seuraaminen sekä itsensä arvioiminen, pitää oppimisen aktiivisena. Opiskeluiden myötä olen tutustunut uusiin ihmisiin, mutta työelämässä koen oppineeni enemmän. Koulu antaa perustan mihin tietoja kerätään ja tavan etsiä tietoa, mutta itse ainakin opin käytännössä asioita tekemällä ja kokemalla. Aikuisena on ihana huomata, ettei koskaan ole valmis ja joka päivä oppii uutta. Kaikki uudet havainnot, taidot ja oivallukset ovat oppimista, joita edistää avoin mieli.

	Humanistinen	Kognitiivinen	Konstruktivistinen	sosiokulttuurinen
Mitä oppiminen on?	Aktiivista ja kehittävää toimintaa	Tiedon prosessoimista	Tiedon rakentamista uudelleen	Asteittain syvenevänä osallistumisen prosessi
Mistä opetuksen tavoitteet johdetaan ja miten ne ilmaistaan?	Korostaa opettajan ja oppijoiden keskinäistä vuorovaikutusta	Oppija nähdään erilaisen tiedon aktiivisena käsittelijänä: tietoa vastaanottavana, havaintoja tekevänä, valikoivana, taltioivana, tulkitsevana ja aktiivisesti kehittävänä olentona	Toimintaa ohjaa tavoite, jota ohjaa oppimisen kriteerit, mutta oppimista säätelee se mitä oppija tekee	Oppiminen ja kehitys tapahtuvat osallistumalla sosiaalisiin käytäntöihin ja viestimällä muiden kanssa
Miten opetus etenee?	Painopiste oppijan persoonallisessa kasvussa ja itsensä toteuttamisessa	käytännön elämän ongelma -> tiedollinen ristiriita -> ratkaisu hankkimalla uutta tietoa (assimilaatio) / järjestämällä aiemman tiedon uudella tavalla (akkommodaatio) -> syntyy toimintaa ohjaavia sisäisiä rakenteita& malleja = skeemoja	Oppiminen on tilannesidonnaista, opitun siirtyminen riippuu tietojen ja taitojen organisoitumisesta VUOROVAIKUTUS! Oppiminen on oppijan oman toiminnan tulosta	Oppimisessa on tällöin kyse sekä ajattelun kehittymisestä että yksilön aseman ja maailmassa olemisen tavan muuttumisesta
Opetusmenetelmät? Millä perusteella valitut?	Opiskelija valitsee itselleen parhaaksi katsomansa oppimisen muodot ja asettaa tavoitteet	metakognitiivisten taitojen kehittämistä l. oman oppimisen kriittistä arviointia: miten oppii ja miten voi kehittää oppimistaan	opittavaan asiaan liittyvät kysymykset, oma kokeilu, ongelmanratkaisu & ymmärtäminen	Toimijuus ja tietovarannot Opettaja tukee oppijaa ja auttaa menemään oppimisessa eteenpäin eikä sitä voida irrottaa ympäröivästä todellisuudesta
Miten ja millä perusteella oppimistulos arvioidaan? Kuka arvioi?	Käytetään hyödyksi itsearviointia ja arvioidaan yksilöllisiä oppimisprosesseja	Opittua asiaa pitää pystyä muuttamaan uuteen tilanteeseen sopivaksi.	Oppimisen seurannan tulee olla monipuolista ja joustavaa, oppijan valmiudet tulee huomioida	Elämässä pärjäämisellä, "koneiston" mukana pysymisellä?
Edut ja mahdollisuudet	Mahdollistaa hyvin yksilöllisen opetuksen ja antaa tilaa yksilön omalle kasvulle	Opetuksessa voidaan käyttää hyödyksi jo opittua ja johdattelemalla oppia uutta	Opittu asia ymmärretään eikä vain opita ulkoa, oma mielenkiinto keskipisteessä	Ottaa huomioon tärkeän ympäristön vaikutuksen
Kritiikkiä, kehitettävää?	vaativuus tulee esiin muun muassa silloin, kun oppijalta puuttuu valmiudet itseohjautuvaan työskentelyyn	Ei ota huomioon sosiokulttuurista vaikutusta	Vaikeinta saada oppija ymmärtämään omaparhaansa ja innostumaan kokeilemisesta	Arvioinnin vaikeus, mittariston epämääräisyys

Oheisessa taulukossa vertaillaan erilaisia oppimiskäsityksiä (Jamk a-c ; OPH 2010 ; Hakkarainen 2009, 5. ; Lindholm-Ylänne & Nevgi 2009, 194-234.) Oma oppimiskäsitykseni on lähinnä kognitiivinen. Tykkään ratkaisulähtöisestä ongelmanratkaisusta. Oli ongelma mikä tahansa, siihen löytyy ratkaisu, joko muuttamalla jotakin tai etsimällä uutta tietoa. Yritän koko ajan havainnoida ympäröivää maailmaa ja miettiä missä voisi kehittyä, kuinka asiat voisivat olla paremmin. Opetustapani taasen on enemmän humanistinen. Meillä pajayhteisessä jokaisen osaamista arvioidaan yksilöllisesti ja tavoitteet voivat olla hyvinkin erilaiset.  Osalla nuoristani tavoitteet taasen ovat hyvin selkeästi sosiokulttuuriset. Koitetaan harjaannuttaa elämässä pärjäämisen taitoja, jo pelkästään vieraiden ihmisten kanssa keskustelu voi olla hankalaa. Pyrin ottamaan jokaisen ohjattavan omana itsenään, kauhean paljon en välttämättä kysele taustoista vaan opetus lähtee siitä pisteessä missä nyt ollaan. Pääasia, että jokainen kehittyisi ja oppisi. Ohjauksessani varmasti on myös viitteitä kaikista muistakin oppimiskäsityksistä, edelleen peilaten siihen yksilön sen hetkiseeen tilanteeseen. Osa voi olla jopa sillä tasolla, että heille voi antaa ongelmia ratkaistavaksi. Pohjalta löytyy jo kokemusta ja tietoa, jonka päälle nuori itse rakentaa omaa osaamistaan.

Itseäni jäi kiinnostamaan humanistinen oppimiskäsitys, joka pohjautuu humanistiseen ihmiskäsitykseen. Sen perustana on ihmisen arvoa ja ainutlaatuisuutta korostavat psykologiset tekijät. Siinä korostuvat itsensä toteuttaminen  ja yksilön tietoisuus oppimisessa. Oppiminen on vuorovaikutusta muiden kanssa. Oppija toimii aktiivisena ja kehittävänä kokeilijana. Humanistisen teorian mukaan ihminen pyrkii tekemään parhaansa omien tavoitteidensa mukaisesti. Oppija  on itseohjautuva sisäisesti motivoitunut henkilö, joka vastaa itse omista ratkaisuistaan. Edellä oleva lause nostaa mieleen paljon ajatuksia siitä millainen aikuisen ihmisen tulisi olla. Lapselta tätä ei voida vielä olettaa, koska lapsuuteen ei pitäisi kuulua vielä täysi vastuu omista tekemisistään. Nuorelta taasen voidaan jo odottaa, toki aikuisen vahvalla tuella.  Jokaisen yksilön pitäisi kaikessa toiminnassaan pyrkisi löytämään oma sisäinen motivaatio, syy miksi tekee mitä tekee ja sen lisäksi toimillaan pyrkiä kohti omaa tavoitettaan. Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänänä yksilön tulisi ottaa vastuu tekemisistään. Tämä pätee ihan jokaiseen ihmiseen, oli tehtävä tai rooli mikä tahansa. Opettajan rooli on tässä olla ohjaaja ja kannustaja, joka tukee yksilöä kohti hänen tavoitettaan. 

Humanistista oppimisteoriaa nimitetään myös kokemusoppimiseksi tai humaniskokemukselliseksi oppimiseksi, joka usein yhdistetään konstruktivistiseen oppimisteoriaan. Tässä painotetaan ihmisen ainutkertaisuutta ja yksilön oikeutta toteuttaa itseään. Opettaja toimii mahdollistajana. (Lindholm-Ylänne & Nevgi 2009, 204-205.) Yhteiskunnan rakenteen tulisi olla myös sellainen, jossa kaikilla on mahdollisuus toteuttaa itseään riippumatta lähtökohdista ja tarvittavaa tukea tulee olla tarjolla, ilman että yksilön vastuu siirtyy jollekin muulle.

Kokemuksellinen oppiminen pohjautuu humanistiseen psykologiaan ja sen taustalla on näkemys pyrkimyksestä ihmisen kokonaisvaltaiseen kehittymiseen ja oman oppimistyylin löytämiseen. Oppiminen on jatkuvaa toimintaa, joka perustuu opiskelijan omiin kokemuksiin ja opittavan tiedon käsittelyyn. Tärkeää on tukea sosiaalista ja persoonallista kasvua sekä lisätä itsetuntemusta. Oppiminen on kehämainen prosessi, jossa tietoa syvennetään, käsitteellistetään, tutkitaan ja kokeillaan. Reflektio on kokemuksellisen oppimisen peruskäsitteitä. (Lindholm-Ylänne & Nevgi 2009, 206-207.) Työssäni hyödynnän kokemuksellista oppimista. Meillä työpajalla jokainen pääsee kokeilemaan ja tekemään kaikkea, joka ohjattuna tai itsenäisesti riippuen lähtötasosta. Kokeilemalla saattaa löytyä sellaisiakin taitoja, mitä ei ehkä osattu ajatellakaan. Kokeilu on tärkeä vaihe nuoren elämässä, jossa ei useinkaan ole tarkkoja suuntaviivoja vielä kehittynyt.

Konstruktivistinen oppimisen teoria antaa opiskelijalle aktiivisen roolin omien tavoitteidensa asettamisessa. Perusteemana on kokemus, reflektointi, käsitteellistäminen ja soveltaminen. Yksinkertaiselta kuulostava kaava ei kuitenkaan läheskään aina ole sitä. Monikaan ei pysähdy elämässään miettimään omia kokemuksiaan ja sitä kautta reflektointi jää vähäiseksi. Asioiden käsitteellistäminen on hankalaa, kun kokemusta ei ole käyty kunnolla läpi ja kun oppimista ei ole tapahtunut, soveltaminen jatkossa hankaloituu. Tässä teoriassa on keskeistä ajatus siitä, että tieto ei siirry vaan oppija rakentaa sen itse uudelleen. Aikaisemmat kokemukset säätelevät sitä mitä oppija asiasta havaitsee ja uutta tietoa omaksutaan käyttämällä aiemmin opittua. Ymmärtämisen painottaminen edistää mielekästä tiedon jäsentämistä ja sosiaalisella vuorovaikutuksella on keskeinen rooli oppimisessa. Tavoitteellinen oppiminen on taito, jota voi oppia. (Lindholm-Ylänne & Nevgi 2009, 212-215. ; Jamk 2010) Suurena erona konstruktivismin ja kognitivismin välillä on ero passiivisen ja aktiivisen tiedon vastaanottamisen välillä. Kognitivismissa on oleellista se, että yksilö muotoilee omalla toiminnallaan käsitystään ulkomaailmasta. Nykymaailmassa sosiokulttuurilla on yhä suurempi vaikutus kaikkeen oppimiseen ja ihmisen ajatusmaailmaan. Nykyinen tietotulva ja kaikenlaisten ulkoisten ärsykkeiden vaikutus on huomattava. Kognitivismi perustuu ajatukseen puhtaasta älystä, joka toimii tietokoneen lailla sen perusteella mitä sinne on syötetty eikä erilainen tilanne vaikuta siihen eikä ihminen myöskään pysty muokkaamaan tietoa erilaisiin tilanteisiin sopivaksi. (Säljö 2004, 54-55.) Erilaiset tiimityöskentelyn muodot ovat myös nykyaikaa ja se pohjautuu John Steinerin (2003) yhteisölliseen kumppanuuteen eli tikapuu-teoriaan. On huomattu, että toistensa ammattitaitoa tai tietoja täydentävät ihmiset saavat aikaiseksi parempia tuloksia. Tähän perustuu moniammatillisten tiimien ja ryhmien tehokkuus, kun tietoa ei tarvitse etsiä vaan ryhmästä löytyy joka alan asiantuntija. Tieto myös rakentuu yli totuttujen raamien, kun toisen alan tietämystä siirretään toiseen kontekstiin.  Tehokkuus perustuu myös ison joukon yhdessä luomaan ja uskomaan ideaan, johon ollaan valmiita panostamaan. Myös ryhmän paine auttaa jaksamaan ja toisaalta tuki vie yli siitä, missä itse olisi luovuttanut. Tiimeissä turvaudutaan myös transaktiiviseen muistijärjestelmään, joka sisältää enemmän ja tarkempaa tietoa kuin kenenkään yksittäisen jäsenen oma muisti. Tämä perustuu kollektiiviseen muistamiseen, jossa rakennetaan erilaisia yhteisiä muistisääntöjä ja peilataan jokeisen omiin kokemuksiin sekä tietoihin. Tätä kautta tiedot jäsentyvät koko ryhmän kannalta järkevästi ja tieto säilyy paremmin muistissa. Yksi muistaa yhden aisan, josta toinen muistaa toisen asian, jota kolmas jatkaa ja niin edelleen. (Hakkarainen 2003,9-10.)

Työssäni törmään hyvin paljon nuoriin, jotka ovat sitä mieltä, että he eivät opi, eivät pysty eivätkä kykene. Koulussa he eivät ole viihtyneet ja ainoatakaan (koulu)kirjaa he eivät ole eläessään lukeneet. Näissä nuorissa voi olla hiljaisia ja epävarmoja tai puheliaita ja kaikenkokeneita. Moni nuori on kovin tietoinen omista puutteistaan, mutta eivät näe hyviä puolia ja mahdollisuuksiaan. Tai vastakohtana ovat hyvin tietoisia itsestään ja luulevat liikoja. Puheet ovat paljon enemmän kun teot. Näissä oppijoissa on se hyvä puoli, että he ovat usein suhteellisen innostuneita kaikesta uudesta. Ne, jotka ovat jo luovuttaneet, ovat huomattavasti hankalampia saada innostumaan ja uskomaan omiin kykyihin. Sitten on  niitä, joilla on selkeät tavoitteet, hyvin realistinen kuva osaamisestaan, halua oppia uutta ja kyky myös ottaa vastaan palautetta. Niiden, joilla on suuret luulot itsestään, voi olla hankala, jopa mahdotonta, ottaa palautetta vastaan, kun sanominen ei mene perille. Vastauksena tulee helposti: "Kyllä minä tiedän tai osaan tämän jo, ei tarvitse neuvoa." On myös olemassa hirveän herkkiä mielensäpahoittajia, jotka näyttävät romahtavan palautteessa, mutta he ovat kyllä niitä hyviä työntekijöitä, jotka ei todennäköisesti tee samaa virhettä uudestaan.  Ja kaikista vaikeimpia ovat nuoret, joista ei saa mitään irti. Kommunikointi on hankalaa ja parhaimmillaan vastaus on yksisanainen eikä ilmeestä saa minkäänlaista käsitystä, mitä pään sisällä liikkuu. Oppimisen kannalta esimerkiksi humanistisen tavan mukaisesti se, että nuori itse asettaisi tavoitteensa ja opettaja toimisi tsemppaajana, ei vie tilannetta eteenpäin ollenkaan. Näissä tilanteissa on hankaluus säilyttää oma ammattimaisuus ja sosiaalipedagoginen ote ollen tekemättä asioita valmiiksi. 

Kolmea erilaista nuorta (kaikentietävä, ujo, realistinen) kuvaillessani kerron tarinan siitä kuinka työpajalle tullaan. Ensimmäisenä nuori kuulee työpajasta. Kaikentietävä kuulee kaverilta, ujo työkkärin tädiltä ja realistinen löytää tiedon internetistä etsiessään, mitä alkaisi tekemään kun koulupaikkaa ei saanut. Kaikentietävä laittaa kaverinsa täyttämään hakemuksen puolestaan, ujo tekee sen äidin kanssa ja realistinen itse. Kaikki heidät kutsutaan haastatteluun, jonne kaikkitietävä ei tule, koska on nukkunut pommiin, ujo ei tule, koska jännittää niin paljon, että migreeni iskee, realistinen tulee paikalle todistusten kanssa etuajassa. Lopulta he kaikki aloittavat pajalla ja perehdyttäminen voi alkaa. Kaikkitietävä ei jaksa kuunnella ja tekeekin virheen asiassa, jota juuri painotettiin. Ujo on niin peloissaan, ettei uskalla kysyä, kun ei ymmärtänyt ja realistinen oppii päivän asiat ja tulee hyvillä mielin seuraavana päivänä töihin. Kaikkitietävä oppii kantapään kautta, että on pakko kuunnella ja tehdä niinkuin sanotaan. Sitten kun perusasiat on hallussa, voi alkaa soveltamaan omia ideoitaan ja oppimista alkaa toden teolla tapahtumaan. Kaikkitietävästä tulee pajalla kaikkien kaveri ja asiakkaiden kehuma asiakaspalvelija. Ujo hiljalleen saa lisää varmuutta ja uskaltautuu puhumaan työkavereille ja lopulta myös asiakkaille. Tässä tapahtuu suurin kasvu. Ujo on pedantti ja fiksu, hänestä tulee luottotyöntekijä, joka tekee juuri niinkuin asiat pitää tehdä. Realistinen on vain ohikulkumatkalla, saamassa pienen ponnen eteenpäin elämässään ja saakin työpaikan kivasta kahvilasta kuukauden jälkeen. Kaikkitietävä on enimmäkseen tehtäväorientoitunut eikä pohdiskele epäonnistumisiin liiemmälti. Hän jaksaa yrittää uudestaankin, jotta haluamansa asia onnistuu. Hän toimii itseohjautuvasti, miettimättä muiden mielipiteitä. Ujo on pohjimmiltaan välttämisorientoitunut ja varustettu huonolla itsetunnolla. Yrittämättä jättämisellä tai viivyttelyllä ujo koittaa välttää epäonnistumisen. Hän ei myöskään pysty täysipainoisesti keskittymään tehtävään ja saattaa alisuoriutua pelkästään varoessaan alisuoriutumista. Sekä kaikkitietävä että realistinen saattaa olla sosiaalisesti riippuvuussuuntautuneita. Realistista saattaa ajaa eteenpäin omat tavoitteet, mutta usein myös taustalla oleva näyttämisen halu. Ajatus siitä, että elämässä tulee tehdä tietyt normien mukaiset asiat ja toimia tietyllä tavalla. Motivaatio saattaa vaikuttaa sisäiseltä, sen kuitenkin ollessa enemmän ulkoista. Molemmat saattavat kysellä paljon, joko välttääkseen virheiltä tai ihan vain oikeasti kiinnostuksesta ja halusta oppia. Oppisisältöjen hallinta on väline sosiaalisen hyväksynnän saavuttamiseen. (Tynjälä, P. 1999, 102-104.) 

Toimiessani näiden kaikkien ja muutaman välimallin kanssa tarvitaan ohjaalalta aikamoisen paljon kärsivällisyyttä ja tuntosarvia siihen mikä toimii kenenkin kanssa. Aiemminkin jo totesin, että opettamistapani on lähinnä humanistinen, jossa jokainen yksilö on omanlaisensa ja jokaisen toiveita sekä tavoitteita kunnioitetaan. Haluaisin enemmän siirtyä sosiokulttuuriseen opettamiseen ja tämä onkin ammattipedagogisten opintojeni kehittämistehtävä. Olemme aloittaaneet kokeilemaan virtuaalista oppimisympäristöä, jossa tehtävien kirjaaminen siirtyy enemmän työkokeilijan vastuulle. Tulen antamaan tehtäviä, joissa omia ajatuksia tulee kirjata ylös joko tekstin tai kuvien muodossa ja näitä jaetaan porukalla. Pyrimme myös tekemään säännöt yhteisesti ja jakamaan onnistumisia ja epäonnistumisia yhteisesti. Koitamme löytää hyvän yhteishengen ja ajatuksen siitä, että jokaisen pitää kantaa kortensa kekoon tässä yhteiskunnassa ja jokaisessa yhteisössä mihin ihminen kuuluu. Vahvistamme nuorten osallisuutta ja osallistumista antaen heille mahdollisuuden suunnitella paremmin tekemisiään. Koitamme kannustaa oma-aloitteisuuteen ja korostamme yksilön vastuuta huomioiden ympäröivät normit. 

Tätä tehtävää kirjoittaessa opin erittäin paljon. Tehtävän kirjallisuus oli äärimmäisen mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää. Sain vahvistusta kehittämistehtävälleni ja tiedän nyt paremmin kuinka perustelen suunnitelmiani peilaten teoreettisiin viitekehyksiin. Tämän kurssin aiheet ovat varmasti myös sellaisia, joihin tulen palaamaan opintojen aikana useasti. Tämä on myös sitä mitä kaspereilta ja koko opiskelulta odotin, sanoja ajatuksien taakse ja käsitteitä tekemilleni asioille. Näihin teemoihin tulen palaamaan. Tehtävä synnytti hyvin positiivisen mielenkiinnon ja innostuksen erilaisia oppimistyylejä kohtaan. Tehtävässä myös lähestyttiin asiaa monelta kantilta, jolloin kokonaisuus alkoi rakentumaan ja eri oppimiskäsitysten väliset erot aukenivat. Ja myös jäivät mieleen hyvin.

 LÄHTEET

Hakkarainen, J. 2009. Sosiaalipedagogiikka ja sosiokulttuurinen innostaminen. Luettavissa: http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/8096/Hakkarainen.Johanna.pdf?sequence=2. Luettu: 21.8.2015.

Hakkarainen, K. 2003 Kollektiivinen älykkyys. Psykologia,38 (6), 384–401.

Jamk 2010a. Humanistinen oppimiskäsitys ja oppimisen ohjaaminen. Luettavissa: http://oppimateriaalit.jamk.fi/oppimiskasitykset/oppimiskasityksista-oppimisen-ohjaamiseen/humanistinen-oppimiskasitys-ja-oppimisen-ohjaaminen/. Luettu: 21.8.2015

Jamk 2010b. Kognitiivinen oppimiskäsitys. Luettavissa: http://oppimateriaalit.jamk.fi/oppimiskasitykset/oppimiskasitykset/kognitiivinen-oppimiskasitys/. Luettu: 21.8.2015.

Jamk 2010c. Konstruktivinen oppiminen. Luettavissa: http://oppimateriaalit.jamk.fi/oppimiskasitykset/oppimiskasitykset/konstruktivistinen-oppiminen/. Luettu: 21.8.2015.

Lindholm-Ylänne, S. & Nevgi, A. 2009. Yliopisto-opettajan käsikirja. WSOY-pro. Porvoo. 

OPH 2010. Merkkejä tulevaisuuden oppimisympäristöistä. Luettavissa: http://www.oph.fi/download/125605_Merkkeja_tulevaisuuden_oppismisymparistoista_UUSI_5.8.2010.pdf, s. 14-16. Luettu: 21.8.2015.

Säljö, R. 2004. Oppmiskäytännöt Sosiokulttuurinen näkökulma. WSOY. Porvoo.

Tynjälä, P. 1999. Oppiminen tiedon rakentamisena Konstrukstivistisen oppimiskäsityksen perusteita. Kustannusosakeyhtiö Tammi. Helsinki.